Elämää vanhassa vanhainkodissa

Pieni ruokapäivitys

Joskus on niitä päiviä, kun jo aamulla tietää, että on mentävä metsään ja paljain jaloin. Ja joskus niiltä reissuilta metsä ei pelkästään tarjoa rauhaa, tilaa, perspektiiviä, kauneutta ja maadoita metsässäkulkijaa, vaan myös tuliaisia kotiin vietäväksi. Paidan helma voi toimia tilapäisesti apuna jos pieni hedelmäpussi unohtui tälläkin kertaa kuivauskaappiin.

(Älkää antanko vatsamakkaran häiritä, se on konkreettinen muistutus eletystä elämästä.)

 

Sen jälkeen voi melkein kaikki loput eväät hakea omasta pinestä puutarhasta ja voilà!

 

 

Suosittelen metsään menemistä, varsinkin tähän aikaan vuodesta!

 

Rakkaudella

Noora

 

ps. Kokeile joskus metsässä kulkemista paljain jaloin, voin luvata, todella erilainen kokemus verrattuna vaelluskenkiin tai kumisaappaisiin.

Tinahevonen

 

Ja koska tarina ei pääsisi kunnolla alkuun tai edes olisi kokonainen jos hän ei kertoisi miten hän löysi aikojen alussa pihaltaan tinahevosen. Ihan tavallisen tinahevosen, mutta juurikin tavallisuudessan niin merkittävän. Ja hän asetti sen ikkunalaudalleen, jotta prinssi, jonka hän oli taivaalta tilannut, tulisi ja löytäisi hänet samalla kun karanneen hevosensa.

Ja ihan tuiki tavallisena marraskuisena päivänä hän tapasi pitkän, pitkätukkaisen miehen, joka asettui äärelle ja vastusteluista huolimatta halusi viedä neidon kahville. Mutta neito kertoi odottavansa prinssiä ja kieltäytyi kohteliaasti tarjouksesta. Ja niinpä tämä pitkätukkainen, pitkä mies, jonka silmistä loisti valo ja syvyys kaivoi katkenneen ajokorttinsa takataskustaan ja silmät tuikkien kertoi toiseksi nimekseen Kaspian todistaen sen ajokortillaan. Ja kyllähän jokainen, joka rakastaa tarinoita tietää, että Kaspian on Narnian prinssi. Ja Narnia on Narnia! Ja hänen sydämessään jotain liikahti niin varovasti, että kukaan ympärillä ei sitä huomannut. Koska hän oli kuitenkin kätkemisen mestari ja ymmärsi universumin hiljaisen huumorin.

Ja siitä päivälleen kahdeksan viikkoa myöhemmin hänellä oli sulhanen ja koti vanhassa vanhainkodissa.

 

Ja tästä ja tästä alkaa kokonaisen elämän kokoinen tarina elämästä vanhassa vanhainkodista. 

 

 Tinahevonen on edelleen tallessa pienessä puisessa rasiassa, suuremman puisen rasian sisällä.

 

rakkaudella,

N

 

ps. Häälahjaksi he saivat kirjan: Tarina siitä miten maailmasta tuli kokonainen, kirjailijalta Dominique Falde

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tarina ennen tarinaa

 

Olipa kerran nuori opiskelijaneitonen, joka saapui ensimmäistä kertaa elämässään Tammisaareen, Tammisaareen synnyttämään.

Miksi? No siksi, että niihin aikoihin Tammisaaressa oli Suomen upein synnytysosasto ja tämä nuori idealisti halusi synnyttää juuri niin kauniisti ja luomusti ja hengittäen, kun hän oli lukenut ja opiskellut ja kuullut tarinoiden kerrottavan.

No, synnytys ei mennyt ihan niin kuin hän oli ajatellut, mutta jotain muuta tapahtui tällä matkalla.

Synnytyksen ollessa jo käynnissä, mutta hitaalla, lähettivät kätilöt nuoret ulos kävelemään. Sairaalan vierestä alkoi metsä. Vanha suojeltu metsä täynnä ikivanhoja tammia ja metsän läpi kuljettaessa vastaan tuli meri ja meren rantaa sauraten vanhakaupunki. Ja kaikki oli pientä ja pienuudessaan niin suurta ja syvää ja kaunista. Ja oli juhannusaatto. Ja hän oli synnyttämässä uutta elämää ja hän oli nuori, nuori ja niin alussa. Alussa siinä paikassa, jossa kaikki on vielä mahdollista ja arki on täynnä ihmeitä ja ihmisen unelmia ja maailma muotoiltavissa rakkaudella ja kaikella hyvällä ja kauniilla. Siitä paikasta hän hengitti ja katseli punamullattuja taloja, vanhaa metsää ja juhannusaaton auringossa kimaltelevaa merta ja hän tiesi. Hän vaan tiesi, että tähän omituiseen ruotsinkieliseen pikkukaupunkiin, johon hänellä ei ollut mitään siteitä ja jossa hän nyt oli ensimmäistä kertaa hänen elämässään, hänen tulisi muuttaa, jotta hänestä voisi kasvaa hän.

 

Ja tämä on tarina ennen tarinaa elämästä vanhassa vanhainkodissa, jossa nuori opiskelijaneitonen ei enää ole niin nuori, vaikka nuori onkin. Ja juhannusaattona syntynyt esikoinen on saanut seurakseen kaksi tulisieluista siskoa ja elämä on edelleen hetkiä, mutta nopeammassa tahdissa ja enemmän ääntä ja elämää ympärillä, jotta välillä menee ihan elämästä pää pyörälle.

 

 

rakkaudella,

Noora

 

 

 

 

 

 

Aina välillä joku kysyy, että missä te oikeen asutte?

No täällähän me!

 

Lupaan kertoa teille enemmän talosta ja elämästä vanhassa vanhainkodissa, pian!

 

 

 

 

Hän ymmärsi jo varhain, että sanat ovat turhia ihmisen ymmärtämiseen.

Hän opetteli kuuntelemaan sydämellään.

Silloin hän kuuli.

Lomalla

Olen yrittänyt olla vapaalla. Lomalla.

Voiko ihminen, jolle työ on elämäntapa, tapa elää, olla lomalla tavastaan elää?

Tässä kuukauden jälkeen sanoisin, että olen suhtautunut tietoisesti arkeeni toisin. Olen yrittänyt olla vailla kiirettä ja aikatauluja, olen nukkunut Hilman kanssa päiväunia. Olen tehnyt ihania ruokia, rauhassa ja antaumuksella ja olen ideoinut ja unelmoinut, vähän töistä ja vähän elämästä noin yleensä.

Se on tuntunut lomalta! Kristianin mielestä minun lomani on kummallista. Hänen mielestään olen tehnyt töitä kuten ennenkin.

Minusta se on ollut erityisen antoisaa. Se on tuntunut lomalta, ja se kai on se tärkein!

 

 

Tänne on ihana palata.

 

 

Rakkaudella,

Noora

 

 

 

 

Valo

 

Valo väreilee minussa.

Minä valossa.

Annan valon viedä.

Valoni valaista.

Vaivihkaa vietellä aistini auki.

 

 

(Runo löytyy syksyllä julkaistavasta kirjasta)

 

Pieni tarina suuresta seikkailusta

Tuntuu uskomattomalta, että Saaga täyttää tänä vuonna kokonaiset 10-vuotta! Ja kukapa olisi uskonut.. ei ainakaan se uusyrityskeskuksen setä, joka hieman huvittuneena availi kravattiaan ja kuunteli kummastuneena kun kerroin ajatuksesta käsinmaalatuista pellavavaatteista. Eikä pankki, jonka mukaan yritys ja suunnitelma on hieman epäilyttävä ja... ja kaipa niitä muutama soraääni on kuulunut myös ihan lähipiiristä.

Kuitenkin oma visio oli niin vahva ja ennen kaikkea halu tehdä ja toteuttaa se, että jotenkin firma nytkähti liikkeelle ja sen jälkeen polttoaineena onkin ollut valtava halu tehdä, innostus oppia, oppia lisää, onnistua ja rakentaa omaa unelmaa.

 

Kymmenessä vuodessa on luotu perusta. On löydetty erittäin toimiva yhteistyöverkosto. Luotu ihania ja todella rakkaita työsuhteita ja ennen kaikkea löydetty oma piiri, pellavaa rakastavia, itsensä näköisiä, IHANIA naisia ja miehiä. Jotka haluavat ostaa palan meidän taidetta, haluavat kannustaa ja tukea. Lähettävät palautetta, kohtaavat messuilla ja kulkevat maailmalla helmat hulmuten. Ilman heitä/teitä ei olisi meitä. KIITOS.

Vuosien varrella olen myös oppinut valtavasti yrittämisestä, nuoresta yrittämisestä, naisyrittämisestä, luovasta yrittämisestä ja yrittämisestä Suomessa.  Osan helposti, osan kompastuen...

Ystäväni kysyi muutama viikko sitten onko ikinä ollut pistettä, jossa olisin halunnut heittää hanskat tiskiin. On, monta kertaa. Välillä sitä miettii, että elantonsa voisi helpomminkin ansaita.

Mutta toisaalta, tämä on elämäntapa. Itse luotu työ ja omannäköinen arki.          And I just love it!

Päällimmäinen tunne omasta työstä tänään on valtava kiitollisuus! Onni. Rakkaus. Toivo ja uskomaton vapauden kokemus siitä luovuuden mahdollisuudesta, jonka siemen itää jokaisessa työpäivässä. Tästä vuodesta tulee jotain erityistä… tiedän sen jo nyt.

Sinulle joka aloittelet omaa yritystä luovalla alalla tai kamppailet tässä maailmantilanteessa, jaksa vielä hetki, koska ajat muuttuu! Nyt nopeammin kuin koskaan. Ota pieniä askeleita tai kokeile vasemmalta… asioilla on tapana järjestyä. Luo uusia tappoja tehdä. Luo uutta. Ja älä yritä yksin.

Uskalla pyytää apua ja ottaa sitä vastaan. Uskalla olla avoin uusille tavoille, mahdollisuuksille ja uusille ihmisille. Uskalla unelmoida ja uskoa unelmiin. Ja uskalla myös kompastua, jos näin käy. Sillä juuri kompastumisen kautta ainakin minä olen oppinut paljon! Joskus kompastuminen ja pikku puuskutus on ollut suuri siunaus, suunnanmuutos tai tarpeellinen pysähdys!

 Jostain syystä meillä Suomessa pelätään epäonnistumista, pelätään virheitä tai kasvojenmenetystä, mitä se on?!  Jos joku todella tosissaan, täydestä sydämestä ja valtavalla halulla toteuttaa unelmaansa ja asiat eivät loksahdakaan paikoilleen, eikö se kuitenkin ole äärettömän rohkeaa ja ihailtavaa.

Ehkä aika ei ollut vielä kypsä, tai jotain muuta oli tarkoitus tulla. Sen näyttää aika.

Sitä paitsi yksin puurtaminen on tylsää, yhdessä voi saada aikaan uskomattomia asioita. Tästä esimerkkinä vaikka Saaga!

 

 

Rakkaudella,

Noora

 

ps. Kun aloitin kymmenen vuotta sitten en osannut ommella saatikka kaavoittaa, en ymmärtänyt kankaista tai muotolaskoksista. Piirtäminenkin oli hieman hankalaa, mutta värien kanssa olin taitava ja osasin helposti selittää ja kuvailla mitä ajattelin, mitä visioin.

pps. Olen opettaja koulutukseltani.

 

 

Syksy

Minä olen aina rakastanut syksyä.

Raikkaita aamuja, täyteläisiä värejä ja syksyn tuoksuja.

Kesän intensiivisen valon jälkeen on aika taas laskeutua arkeen, luoda rutiineja, polttaa kynttilöitä ja kutsua omaa voimaansa takaisin itseen. 

Syksyllä alkaa aina arki ja huomaan, että pitkän kesän jälkeen syksy on joka vuosi odotettu ja hieman jo kaivattu aika. Ja kuten arvata saattaa, saan usein puolustella rakkauttani, sillä moni ystäväni on vuodenajasta eri mieltä.

Syksyssä on myös aavistus hitautta ja surumielisyyttä... harmaus ja sadepäivät pakottavat meidät usein hidastamaan, jopa pysähtymään. Se sopii minulle. Työhuoneessa, sateen ropistessa ikkunaan on helppo keskittyä. Tässä pilkahdus kotipihalta ja syksyisestä arjesta..

 

Lempi rakastaa mysliä. Keittiön hämärässä, puuhellan lämmössä alkavat meidän aamut.

Yksi kodin lempipaikoista. Pöntöuunin lämmössä, taljoilla ja tyynyillä voi köllöttää vaikka kissa kainalossa.

Matkalla työhuoneelle valo johdatti kulkijaa. Oli pakko napata siitä kuva.

Ihanaa syksyä sinulle Ystävä!

 

Rakkaudella,

Noora

PS. Ja kuten arvata saattaa, olen innoissani myös ensilumesta...ehkä tämä tarkoittaa sitä, että minä olen vuodenaikojen ihminen, Pohjolan tytär.

 

Saagan kaupunkiSirkus

Eräänä päivänä muutama viikko sitten köllöttelimme Hilman kanssa sängyllä ja tapahtui jotain todella merkillistä. Jotain, joka muutti koko Saagan tiimin suunnitelmat muutamaksi viikoksi eteenpäin...ja ehkä myös muutaman muun suunnitelmat..

Kuten aikaisemmin kirjoitin luovuudesta, tarvitsee se usein ympärilleen tilaa, tilaa kuulla ja tilaa nähdä. Minä olen aina nähnyt kaiken kuvina, kuvina miten asiat tulee tehdä tai kuvina miten asiat tulevat järjestymään, pilkahduksina.

Siinä Hilman kanssa köllötellessä yhtäkkiä lävitseni kulki kokonainen tapahtuma. Kuvia, musiikkia, vaatteita, ihmisiä...valmis kokonaisuus, valmis tapahtuma. Mutta  jonka deadline olisi reilut kolme viikkoa ja joka keräisi yhteen monta kymmentä ihmistä..

Jos en heti olisi soittanut ensimmäiselle valokuvaajalle, ja hän innostunut siitä valtavasti, olisi koko projekti voinut jäädä tekemättä. Ja jos asiat eivät olisi siitä hetkestä tähän päivään asti rullanneet niin uskomattomalla sujuvuudella, varmuudella ja ilolla, olisin ehkä ehtinyt painaa jarrua ja pysäyttää koko sirkuksen.

Mutta koska asiat joiden kuuluu syntyä syntyvät yhtä varmasti kuin ihmiset, joiden kuuluu tavata tapaavat, niinpä minäkin olen luomassa jotain uskomattoman upeaa monen ihanan ihmisen, taiteilijan ja seikkailijan kanssa, joilla kaikilla on kyky ja luottamus heittäytyä tuntemattoman edessä.

Tässä pilkahduksia tulevaan Taiteiden yöhön, jolloin Saagan kaupunkiSirkus sukeltaa Helsingin kaduille ja näyttäytyy kokonaisen 40 upean naisen voimin. Se mitä siitä tulee, me näemme torstaina!

 

 

 

 

Tervetuloa mukaan!