Minun esikuvia ovat itsensä näköiset ihmiset, miehet ja naiset, jotka kuulevat oman äänensä ja kulkevat oman liekkinsä johdatuksessa. Ovat totta itselleen, uskaltavat ja unohtavat, antavat anteeksi.
Osaavat päästää irti tarvittaessa ja pitävät kiinni sen ollessa oikein.
Eräs heistä on minun ihana, upea Mimmani. Hän uskoi minuun ja ihastui Saagaan. Hänen mielestä minä olen rohkea nainen.
Ja hän kertoi minulle, että on lähdössä, että ei jaksa enää ja minä näin hänestä, että hän oli valmis.
Upean ja vahvan naisen paikalla makasi vällyjen alla pieni linnunpoikanen.
Silmissä jo toive vapaudesta.
Ja minä menin pitkäkseni hänen ihoonsa kiinni, tarjosin hänelle omasta lämmöstäni. Nukuimme siinä hetken. Ja sen jälkeen hyvästelin hänet, toivoin, että hän saisi lähteä täältä ennen kuin elämä ei ole enää elämisen arvoista.
Kun esikoiseni syntyi, syntyi myös Saaga ja yhdeksän vuotta myöhemmin kuopukseni kantaa Mimmani nimeä.
Hilma.
Hän saa huomenna nimensä.
Olipa koskettava tarina. Päivän ekat itkut, kiitos!
Kirjoittanut: Tuuni | 03/24/2013 klo 07:28 ap.
<3
Kirjoittanut: Noora Steenvoorden | 01/09/2014 klo 10:46 ip.