Olipa kerran nuori opiskelijaneitonen, joka saapui ensimmäistä kertaa elämässään Tammisaareen, Tammisaareen synnyttämään.
Miksi? No siksi, että niihin aikoihin Tammisaaressa oli Suomen upein synnytysosasto ja tämä nuori idealisti halusi synnyttää juuri niin kauniisti ja luomusti ja hengittäen, kun hän oli lukenut ja opiskellut ja kuullut tarinoiden kerrottavan.
No, synnytys ei mennyt ihan niin kuin hän oli ajatellut, mutta jotain muuta tapahtui tällä matkalla.
Synnytyksen ollessa jo käynnissä, mutta hitaalla, lähettivät kätilöt nuoret ulos kävelemään. Sairaalan vierestä alkoi metsä. Vanha suojeltu metsä täynnä ikivanhoja tammia ja metsän läpi kuljettaessa vastaan tuli meri ja meren rantaa sauraten vanhakaupunki. Ja kaikki oli pientä ja pienuudessaan niin suurta ja syvää ja kaunista. Ja oli juhannusaatto. Ja hän oli synnyttämässä uutta elämää ja hän oli nuori, nuori ja niin alussa. Alussa siinä paikassa, jossa kaikki on vielä mahdollista ja arki on täynnä ihmeitä ja ihmisen unelmia ja maailma muotoiltavissa rakkaudella ja kaikella hyvällä ja kauniilla. Siitä paikasta hän hengitti ja katseli punamullattuja taloja, vanhaa metsää ja juhannusaaton auringossa kimaltelevaa merta ja hän tiesi. Hän vaan tiesi, että tähän omituiseen ruotsinkieliseen pikkukaupunkiin, johon hänellä ei ollut mitään siteitä ja jossa hän nyt oli ensimmäistä kertaa hänen elämässään, hänen tulisi muuttaa, jotta hänestä voisi kasvaa hän.
Ja tämä on tarina ennen tarinaa elämästä vanhassa vanhainkodissa, jossa nuori opiskelijaneitonen ei enää ole niin nuori, vaikka nuori onkin. Ja juhannusaattona syntynyt esikoinen on saanut seurakseen kaksi tulisieluista siskoa ja elämä on edelleen hetkiä, mutta nopeammassa tahdissa ja enemmän ääntä ja elämää ympärillä, jotta välillä menee ihan elämästä pää pyörälle.
rakkaudella,
Noora
Viimeisimmät kommentit